Unohtumaton vuosi 2017

Vuosi 2017 on kohdellut minua hyvin. Muutamat todella vaikeat vuodet henkilökohtaisesti ovat historiaa, vaikka edelleen kannan niistä fyysistä ja henkistä kuormaa. En halua jäädä surkuttelemaan niitä. Haluan katsoa eteenpäin, koska se on ainoa asia, mihin voin vaikuttaa. Menneestä voi vain ottaa oppia.

“Vaikka tuo 30 kilon tavoite ei onnistunut, niin olen edelleen todella ylpeä tuosta 20 kilon suorituksesta”

Asetin useampia tavoitteita tälle vuodelle, mutta kaikkea en saavuttanut. Päätin laihduttaa tänä vuonna 30 kg. Tammikuussa muistan vaa’an lukemia 128-130 kilon väliltä, joten ainakin 20 kiloa paino on tipahtanut. Faktaa paperilla on kuntosalilta 13. helmikuuta mitattuna 123,1kg. Kevään myötä salihommat jäi motivaation puutteen vuoksi. Ja myös keskittyminen uuden oppimiseen jäi vähän sivummalle. Paino ei kuitenkaan lähtenyt takaisin nousuun sen jälkeen, joten uutta oli opittu.

Vaikka tuo 30 kilon tavoite ei onnistunut, niin olen edelleen todella ylpeä tuosta 20 kilon suorituksesta. Tiedän sen olevan pysyvää tulosta, joten on helppo olla onnellinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Ensi vuonna tavoite on laihtua 20 kiloa. Juhannukseen mennessä minun tavoite on päästä alle sataan kiloon ja loppuvuodesta ennen joulua alle 90 kiloon. Tavoitteet ovat aika kovia, mutta uskon kyllä saavuttavani ne. Tuntuu muuten omituiselta nuo lukemat. On jo kerinnyt tottumaan kolminumeroisiin.

Tässä kohtaa tulee aina tarve muistuttaa, ettei kyseessä ole mikään ihmedieetti tai vastaava. Kyse on elämänmuutoksesta, joka tähtää oikeanlaiseen ruokavalioon, jota voin noudattaa sitten loppuelämäni. Vaikka helposti saisikin kuvan, että olen kertaluontoisella dieetillä, niin se ei ole sitä. Painon avulla voi helposti hahmottaa kehitystä ja se auttaa myös muita hahmottamaan, missä mennään. Painon mittaamisen hyväksi puoleksi täytyy sanoa, että se kertoo kyllä sen todellisuuden kuinka paino muuttuu useasti. Niin kuin ollaan nähty tämän syksyn aikana, että välillä paino on noussut. Trendi on kuitenkin ollut koko ajan alaspäin, joka on se olennaisin asia.

Muita tavotteita oli tälle vuodelle kouluun pääsy ja oman tubettamisen aloittaminen. Pääsin opiskelemaan journalismia Oulun ammattikorkeakouluun, vaikka matkalla meinasi itseluottamus loppua kokonaan. Se ei nimittäin ole koskaan ollut vahvinta sorttia minkään asian suhteen. Tänä vuonna olen saanut siihen vahvistusta jonkin verran, vaikka ei se mitenkään hyvällä tolalla ole vieläkään. Lisää onnistumisia siis tarvitaan.

“Tästä en olekaan puhunut, mutta tein kevään aikana monta erilaista koeversiota Maanantai Puntarista ja kanavan esittelyvideosta ennen kuin se hioutui muotoonsa”

Kouluun oli kaksivaiheinen pääsykoe ja mielestäni en ollut lukenut riittävästi pääsykoekirjaa, joten ilmoitin kouluun etten tule “räpiköimään” sinne turhaan ja kuluttamaan resursseja. Sain vastaukseksi eräältä opettajalta, että tulisin edes kokeilemaan, ettei siinä mitään menetä. Menin pääsykokeisiin ja pääsin lopulta sisään, vaikka en millään uskonut mahdollisuuksiini.

Tubettamisen aloittamista olin miettinyt jo pitkään. Tästä en olekaan puhunut, mutta tein kevään aikana monta erilaista koeversiota Maanantai Puntarista ja kanavan esittelyvideosta ennen kuin se hioutui muotoonsa. Minulla oli luotettu ystäväjoukko, joka opponoi niitä ja antoi mielipiteensä asioista. Haluankin kiittää heitä panoksestaan, että he käyttivät omaa aikaansa auttaakseen minut vauhtiin tubetuksessa ja monessa muussakin asiassa tämän projektin aikana. On mahtavaa, kun on tuollaisia ystäviä!

Kiitos!

Jukka Alasalmi

Petri Jääskeläinen

Juha Pahkamaa

Riitta Rusilahttp://positivethoughtballoon.blogspot.fi/

Ja tietenkin iso kiitos omalle perheelle ja erityisesti vaimolle, joka on ollut suurena tukena tässä projektissa. Kiitos Iitu, Leevi ja Leo!!

Andy McCoy on sanonut: ‘Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen’. Sain siis mitä oikeasti halusin”

Tubettamisen kohdalla pelkäsin ettei kukaan katso videoitani ja sitä, jos se lähteekin “lapasesta”. Ensimmäistä pelkäsin enemmän ja tosi paljon. Jälkimmäisestä kuitenkin tiesin, että se on äärettömän harvinaista. En kiellä etteikö se olisi ollut myös hienoa, mutta niin kuin Andy McCoy on sanonut: “Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen”. Sain siis mitä oikeasti halusin. Kanavalla on katsojia ja ennen joulua meni 10 tuhannen katsontakerran raja rikki. Kiitos siitä kaikille katsojille!! Olen erittäin onnellinen niistä jokaisesta.

2017 jää muistoihin mahtavana vuotena. Tapahtui paljon henkistä kasvua ja fyysistä kevennystä. Sen jälkeen, kun aloin avoimesti puhumaan omasta ADHD:sta, lukihäiriöstä ja laihduttamisesta olen tavannut uusia ihmisiä sekä olen oppinut tuntemaan vanhat ystäväni paremmin. Olemme päässeet syvemmälle tasolle. Nyt he ymmärtävät minua paremmin ja minä heitä. Kohta kaksi vuosikymmentä kaverina olleesta ihmisestä olen oppinut paljon uutta, kun olemme käyneet omia elämänmuutoksia läpi. Hän on oppinut tuntemaan minut paremmin ja minä hänet.

Tänä vuonna olen oppinut valtavan paljon asioita. Olen kehittänyt itseäni monessa asiassa. Olen edelleen matkalla, mutta olen jo valmis uusiin seikkailuihin. Mitä ikinä ne ovatkaan. Toivotan vuoden 2018 tervetulleeksi ja teen yhden uuden vuoden lupauksen: jatkan itseni kehittämistä ja uuden oppimista.

Hyvää tulevaa vuotta kaikille ja toivon sen olevan kaikille hyvä!

-Antsa

— Tulevaisuus on aina menneisyyttä parempi —