Moni ihminen miettii pitkien vapaiden ja pyhien jälkeen liikakilojensa kanssa laihduttamisen aloittamista. Älä tee sitä! Tee elämänmuutos!
Mainoksia laihduttamisen ympärillä tulee kovaa vauhtia joka kanavassa, joissa viljellään erilaisia unelmia erilaisista vartaloista. Olisihan se mahtava ensi kesänä esitellä upeaa vartaloa Nallikarin helteisellä uimarannalla.
Jos olet pitempään jojoillut painon kanssa ja sinulla on reilummin ylimääräisiä kiloja, niin älä aloita laihdutuskuuria. Älä osta salikorttia vuodeksi, älä maksa laihdutussivuston vuosimaksua tai jotain muuta vastaavaa. Vaikka nuo vaihtoehdot kuulostavat hyvältä isommassa tai pienemmässä turvotuksessa, kun vapaat vaihtuvat arkea kohti. Mieti vielä kerran tai pari.
Monta kertaa olen itse tehnyt vastaavia päätöksiä ja katunut niitä myöhemmin. Tein niin myös vuosi sitten. Ostin salikortin vuodeksi. Homma lopahti motivaatioon eikä myöskään oma fysiikka tykännyt siitä liikuntamuodosta. Olen tehnyt saman aiemminkin. Olen viimeisen neljän vuoden aikana tehnyt neljä kertaa päätöksen lähteä salille ja laittamaan itseni kuntoon. Aina sama homma, jossain vaiheessa se motivaatio vain loppuu.
Ongelma on ollut siinä, että olen vain käynyt sitten orjallisesti salilla. Oikeastaan mitään muuta liikuntaa en ole siinä rinnalla harrastanut. Se käy tylsäksi loppujen lopuksi, ainakin omasta mielestä.
En ole ollut muutamaan vuoteen millään laihdutuskuurilla ja paino on silti laskenut. Ongelma näissä uuden vuoden lupauksissa on se, ettei ole täysin kartoittanut sitä, missä ne ongelmat on. Siksi ei kannata nyt vain päättää ja aloittaa laihdutuskuuria. Kannattaa antaa itselle aikaa ja miettiä, missä ne ongelmat on. Pala kerrallaan. Pitkään kannetut kilot eivät ole tulleet hetkessä, joten ei niitä poiskaan saa hetkessä.
Anna mieluummin lupaus itsellesi olla itsesi ja tutki itseäsi. Se on myös vaikea ja haastava uuden vuoden lupaus, mutta se on varmasti pitemmän päälle kannattavampi kuin pikalaihdutus. Tee muutoksia, joihin voit olla sitoutunut loppuelämän etkä vain hetkellisesti. Mitä sitten, kun se laihdutuskuuri päättyy? Jos ei siihen ole suunnitelmaa ja etkä voi sitoutua siihen heti, niin paino yleensä alkaa taas nousta. Omalla kohdalla se on noussut yleensä korkeammalle kuin aloittaessa.
En ole itsekään päässyt tavoitteeseen, mutta olen puolimatkassa ja uskallan sanoa nämä asiat ääneen. Tulen varmasti kohtaamaan uusia vastoinkäymisiä enkä varmasti ole tehnyt kaikkia niitä muutoksia kokonaan, mitä tarvitaan. Teen niitä pikku hiljaa. Olen kuitenkin hyvin varma yhdestä asiasta: jos olisin ollut vain pelkällä laihdutuskuurilla, niin olisin jo taas epäonnistunut moneen kertaan näiden vuosien aikana.
Jos olet päättänyt aloittaa laihduttamisen, niin mieti vielä kerran. Mieti, miten teet sen!
Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!
-Antsa

